F-pentue

Come Se Cico Tornasse x Come Se Bella Birbante

s. 5.11.2018
3u 

Yhdistelmä täytti lagottojen jalostuksen toimintaohjeen. Pentue oli molemmille vanhemmille ensimmäinen. Astutus tapahtui luonnollisesti. Pentuja oli kohdussa yhteensä kuusi, ja ne olivat jakautuneet kohdunsarviin hyvin epätasaisesti, mikä esti normaalin synnytyksen, joten päädyimme kiireelliseen sektioon. Pennuista yksi oli menehtynyt jo aiemmin tuntemattomasta syystä, toinen oli menehtynyt juuri ennen sektiota todennäköisesti hapenpuutteeseen ja kolmas jouduttiin lopettamaan tunnin ikäisenä epämuodostuman (dermoid sinus?) takia. Tällä kertaa voimavarat eivät riittäneet menehtyneiden pentujen lähettämiseen tutkittavaksi, joten ne tuhkattiin. Kolme potraa poikaa pääsivät nopeasti elämään kiinni ja alkoivat kasvaa hienosti. Liina hoiti pentuja esimerkillisesti ja vahvoja vaistoja osoittaen muutaman päivän leikkauksesta toipumisen jälkeen.