Tekijä: comese

[KoiraNet]

• 

• 

• 

• 

• 

• 

[KoiraNet]

Ennen Lystiä olin monen monta vuotta koiraton koirahullu. Kun elämäntilanteeni vihdoin oli pennun kotiuttamiseen valmis, saapui Lysti minulle sijoitukseen ja täytti samalla suurimman, kauan odotetun haaveeni.

Ensimmäisen koiran roolissa Lysti on saanutkin kokeilla ”vähän kaikkea” ja sama teema jatkuu luultavasti tulevaisuudessakin. Oma elämäntyylini on ollut melko aktiivista niin sosiaalisen elämän kuin myös tapahtumien suhteen ja koiran olen ottanut mukaan lähes aina, kun se on ollut mahdollista. Lysti on ollut menossa mukana ja ollut oikein sopeutuvainen kaveri. Elämänsä aikana Lysti on esimerkiksi reissannut useasti Lapissa, ollut yhtenä leidinä mimmiporukan viikon road tripillä sekä matkustanut kanssani ympäri Suomea ystävien luona. Lystin arki kuluu kahden aikuisen kanssa, mutta on kuin kotonaan myös suuremmassa ihmisporukassa ja ottaa rapsuttajista kaiken ilon irti. Lysti on pennusta lähtien tullut juttuun myös lasten kanssa ja osaa olla heidän seurassaan avoimen kiinnostunut, mutta kuitenkin tarpeeksi varovainen. Uskoisin, että Järvenpäiden Isla-tyttärellä on ollut tämän asian suhteen suuri rooli.

Sama ”kokeillaan vähän kaikkea” on ollut teemana myös koiraharrastuksissa. Tällä hetkellä treenaamme agilitya ja rally-tokoa, joissa kummassakin olemme vielä alkutekijöissä. Olemme käyneet lukuisilla eri kursseilla niin arkitaitojen kehittämisestä noseworkin ja jäljen alkeisiin. Lystin kanssa on ollut ilo harrastaa, sillä neiti on erittäin toiminnanhaluinen ja innostuu kaikesta yhdessä tekemisestä. Erityisesti toiminnalliset tehtävät (esim. puun kiertäminen) ovat pop. Lysti hoksaa nopeasti ja sillä on korkea työmotivaatio, mikäli tehtävä on tarpeeksi haastava. Lyytikäinen keskittyy tekemiseen useimmiten sopivalla vireellä ja se myös sietää häiriöitä. Lystiä on koulutettu positiivisen vahvistamisen keinoin ja se on ollut Lyden luonteelle nappivalinta.

Arjessa Lysti on helppo koira. Vaikka toiminnanhalua löytyykin, se pystyy rauhoittumaan, jos mitään ei tapahdu. Tätä taitoa tokikin harjoittelimme pentuna paljon. Lysti on melkoinen sylikäinen ja ottaa vastaan kaikki rapsutukset mitä vain saa, mieluiten lelu tai sukka suussa. Tyyppi on muutenkin lelujen perään ja taisteluleikit ovat sille mieluisimpia. Koira on osallistuva ja siitä saa helposti seuraa niin verhojen silitykseen kuin päiväunillekin. Ulkona olemme työstäneet paljon hihnakäytöstä ja vapaana ollessa lähellä pysymistä. Lystillä olisi nimittäin kova kiire tutkia joka kolkka. Tällä hetkellä olemme jo aika kivassa yhteisymmärryksessä. Neiti syttyy yhdessä tekemisestä myös lenkillä ja palkkautuu ruuan lisäksi taisteluleikeillä tai lapasen kantamisella. Tämän syksyn uutuutena Lysti oppi kaivamaan tryffeleitä ja viihdyttää itseään niiden etsimisellä lähes joka lenkki.

Luonteeltaan Lysti on iloinen ja avoin. Se kohtaa uudet ihmiset yleensä häntä vispaten, mutta hillitysti. Muutaman kerran tosi innokkaasti lähestyvät ihmiset ovat saaneet Lystin epäilemään, mutta veikkaan, että kyseessä on ollut nuoren koiran ikävaihe. Tutut puolestaan saavat neidin halkeamaan riemusta. Lysti on mielestäni aavistuksen pehmeä. Se muistaa, jos jokin asia on ollut sille tosi kiva tai epämiellyttävä. Lystin mielipide on kuitenkin onneksi mahdollista kääntää epämiellyttävästä neutraaliksi avokätisellä palkalla ja koiran ehdoilla totuttelemalla. Säikähtäessään Lyyti palautuu melko nopeasti, eikä ole osoittanut arkuutta ääniin tai alustoihin. Outoihin ja epäilyttäviin asioihin Lysti reagoi haukkumalla. Väsyneenä haukkukynnys madaltuu. Lysti on asunut koko ikänsä kerrostalossa ja reagoi toisinaan rappukäytävän ääniin haukahtamalla.

Kaiken kaikkiaan Lysti on koira, joka elää elämäänsä joka solullaan. Lysti selkeästi aistii ja tutkailee ympäröivää maailmaa ja on kiinnostunut pienistäkin asioista. Se kallistelee päätään uusille äänille ja saattaa lenkillä jäädä häntä heiluen tarkkailemaan esimerkiksi ohi meneviä kikattavia lapsia.   Lysti tuo elämään paljon iloa ja se on haastanut minua sopivalla tavalla koirankoulutuksellisesti. Innolla odotan, mitä kaikkea vielä yhdessä saammekaan kokea.

-Noora Leppälä

• 

• 

• 

• 

• 

• 

[KoiraNet]

Eli Myssy, Mytiäinen ja riiviöhetkillä Raivo Rosna, Gozilla.

Myssy tuli meille oli aika lailla sattumien summana. Yksin jäänyt koiravanhus tarvitsi kaverin. Haaveena oli pieni lagottonarttu, mutta kotia asustaa pitkäjalkainen uros. Terhin sanoin: ”Et saa koiraa, millaiset haluat, vaan sellaisen, kun tarvitset.” Ja vaikka alkuun katseltiin Myssyn kanssa toisia vähän sillä silmällä, että tykätäänkö edes toisistamme, niin nykyään olemme tiivis parivaljakko.

Hain itselleni harrastuskaveria kaikkeen mahdolliseen ja tuntuu, että sellaisen sain. Ollaan harrastettu systemaattisesti tokoa ja aloiteltu agilityä. Peltojälkeä on tampattu ja noin 1-vuotiaana Myssy löysi Terhin ja Zetan alkuopastuksella luonnontryffelin aivan itse! Nenähommia on jatkettu nose workissa, missä koira on osoittanut lahjansa nenän käyttäjänä. Lisäksi vetovaljaita on testattu hiihtämisessä. Niin, ja ensimmäiset näyttelyt on käyty.

Haussa oli energinen koira kaikkeen mahdolliseen ja sen sain. Välillä ehkä liiankin kanssa. Koira on todella vilkas, kuten moni kouluttaja on sanonut. Silti sen keskittymiskyky tekemiseen on yllättävä. Kun tehdään töitä, niin niitä tehdään. Silloin häiriötkään ei juuri haittaa. Lisäksi Myssy pystyy ottamaan yllättävän paljon uutta asiaa vastaan kerralla.

Rauhoittumista pitää harjoitella todennäköisesti vielä vuosia. Kotona se onnistuu, mutta vahtiominaisuus säilyy. Oudot äänet ja ikkunasta seuraillessa epäilyttävät ohikulkijat (eli lähes kaikki) pitää ilmoittaa. Hihnassa vastaantulevat lajitoverit saavat myös haukkutervehdykset, eniten innostumisen takia. Haukkumisen lisäksi äänimaailma on suhteellisen laaja erilaisista naukumisesta tai kiljumisesta moninaisiin haukkuääniin. Väsyneenä äänen käyttö lisääntyy. Näistä seikoista huolimatta töitä tehdään ääneti.

Luonteeltaan Myssy on utelias ja rohkea. Se menee joka paikkaan ja mahdollinen säikähtäminen on lyhyt. Nose workissa tunkeutuu ahtaisiinkin paikkoihin eikä välitä erilaisista alustoista. Jännittävimpiä asioita ylipäänsä tuntuu olevan ojien ylitykset kapeilla silloilla tms. Mutta ylityksen jälkeen koira on selkeästi onnellinen omasta suorituksesta ja riehaantuu hetkeksi. Paukkuarkuutta ei ole eikä läheltä menevät isot rekat tai junat hetkauta. Suurin yllätys itselleni on ollut luonteen tiukkuus: periksi ei helpolla anneta, eikä omistajan edessä nöyristellä. Myssy nauttii juoksemisesta. Parasta on, jos koirakaveri jahtaa. Koirasta oikein näkee, kun kuvittelee ehtivänsä esim. belgianpaimenkoiran edestä, kun vaan pistää vielä pykälän kovemmin jalkaa toisen eteen. Niin nopea se ei sentään ole. Mutta nopea kuitenkin. Nopeus ja nenän tehokas toiminta metsässä onkin aiheuttanut sen, että metsälenkit mennään lähes poikkeuksetta pitkässä liinassa.

Kokonaisuudessaan Myssy on iloinen hännän heiluttaja ja menossa mukana koko ajan. Se on selkeästi yhden ihmisen koira, vaikkei ole epäluuloinen vieraita kohtaan. Olen onnellinen tästä virtapakkauksesta ja toivon meidän yhteistyön kantavan hedelmää kisakentille asti. Koirasta se ei ole kiinni. 😉

-Satu Lipsanen

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

[KoiraNet]

Elli Karamelli, sijoitusnarttu, suloinen oivallinen osake.

Elli tuli lievittämään suurta surua ison koiran tilalle, paitsi ettei se niin mene. Ellihän on ihan eri koira, eikä mikään paikko ja yksilönä häntä kohtelemme. Ellillä on kaverina Come Se A-pentusista Putu, joten kyllä hieman oli tietoa, mitä tuleman piti.

Luonteeltaan hieman ujo, muttei arka, eli ei lähde karkuun, jos joskus vähän vältteleekin. No tämähän on tietysti paljolti meidän syytä, kun elelemme täällä sotilasalueella liian samoissa ympyröissä ja tapaamme samoja koiria ja samoja ihmisiä vain varusmiehet vaihtuu. 

Ellillä on mahdoton saalisvietti, jaksaa jaksaa. Kaikki heitettävä on ihan parasta. Taistelutahtoa löytyy  ja mustasukkaisuus leluista on oiva moottori ylläpitämään tätä toimintaa. Ellillä on oiva kyky pyytää anteeksi ja kestää kovaakin torumista ilman mitään alistumista. Se katsoo alta kulmiensa heiluttaa häntää pyörähtää kiepin ja tulee luo. Ole siinä sitten muka vihainen. Elli on iloisista iloisin ja aina se häntä heiluu, ihan aina. 

-Auli Liinamaa

[KoiraNet]

Come Se Borbotta Il Caffè – kuin kahvin porina – eli tuttavallisesti vain Jena, Tuija-Tunnollinen, Tuikkendeerus, Muikkeli, Maila, Taskuraketti, Taskuvaras…. Jena rakastaa ruokaa, pandaleluaan, palloja, frisbeekiekkoja, nenäliinoja, vapaana kirmaamista pitkin metsiä ja varastelemista. Jena menee suorastaan ekstaasiin kerran kesässä koittavalla mökkireissulla ja nuo lomapäivät meneekin tuijottaen haltioituneena kalojen pomppimista mökkilaiturimme päässä. Jenan kanssa lenkkeilemme pitkälti vapaana lähimetsissämme. Jenaa voi huoletta pitää vapaana, ainoastaan ihmisten jätökset vievät Jenan nenän mukanaan… Jena käy mielellään myös maastopyörälenkeillä kanssamme ja lajikokeiluja on tehty myös Jenan kanssa rullaluistellen ja hiihtäen.

Jenan kanssa on harjoiteltu nenänkäyttöä hajutunnistuksen merkeissä. Jena tunnistaa tryffelinhajun, mutta luonnontryffeleitä emme ole vielä päässeet etsimään. Jena on syksyisin usein myös sieniretkillä mukana, mutta keskittyy yleensä keppien piilotteluun.

Jena reagoi herkästi ihmisten tunnetiloihin (esimerkiksi mieheni pelatessa tietokonepelejä kiihtyneessä/jännittyneessä tilassa Jena siirtyy mieluummin toiseen huoneeseen). Jena pusuttelee paljon ja mielellään, mutta ei varsinaisesti viihdy sylissä. Öisin Jena kuitenkin käpertyy viereemme nukkumaan ja myös sohvalla hakeutuu välillä ihmisten läheisyyteen. Useimmiten makoilee ja tarkkailee tilannetta kuitenkin omalta paikaltaan.

Jenan huumorintaju on vertaansa vailla ja Jena tykkää testata aina myös vieraidemme humoristisuutta: milloin on vienyt pallonsa vaihtokauppana yövieraana olleen kassiin ja napannut kassin syövereistä mukaansa rintaliivit, milloin asettuu kahvipöydän reunaan nojaten tarjoilun alkua odottamaan… Persoonallisia tapoja tuntuu kertyvän päivä päivältä typyllemme vain lisää. Jena on kuitenkin pohjimmiltaan hyvin miellyttämisenhaluinen ja vaihtaa varastamansa asiat nykyään muitta mutkitta kanssamme esimerkiksi lempileluun tai –herkkuun, ja hyppää tuolilta alas omalle paikalleen. Jenan sinnikkyys onkin kysynyt meiltä omistajilta pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, kun ännännen kerran saa kieltää samasta asiasta.

Jenan kanssa automatkat ovat sujuneet pennusta pitäen ihanan leppoisissa merkeissä. Tasainen tuhina (tai kuorsaus) vain kuuluu auton takakontista eikä tarvitse kyllä kahta kertaa neitokaista kyytiin houkutella. Matkaan ollaan aina valmiita!
Jena on perso kaikelle syötävälle, ainoastaan lattialle tippuvat tomaatit, viinirypäleet ja sipulit Jena jättää omaehtoisesti rauhaan, kaikki muu kelpaisi, ellei palvelusväki pistäisi stoppia herkuttelulle. Jena muistuttaa hyvin äänekkäästi ja monivivahteikkaasti, mikäli joutuu odottamaan ruokahetkeä normaalia kauemmin. Herkkukaapin tuijottaminen kuuluu myös Jenan tapoihin, mikäli päivän namihetki on vaarassa jäädä väliin.

Kotona Jena rauhoittuu yleensä päivystyspaikalleen sohvan käsinojalle ikkunasta ohikulkijoita tiirailemaan, eikä hänellä ole tarvetta ilmoittaa innokkaasti haukkuen muista kuin pihallemme saapuvista vierailijoista. Välillä Jena on herkempi haukkumaan myös ulkoa kuuluville äänille (esim. tuulen aiheuttamalle kolinalle). Jena rakastaa rutiineja ja jokailtaiseksi ohjelmanumerokseen hän on kehitellyt pallon heittely-/jahtaushetken ennen nukkumaanmenoa.

Jena ei suuremmin nauti hoitotoimista, mutta nöyrästi alistuu osaansa, kun kynsienleikkuun, korvien puhdistamisen tai trimmaamisen aika koittaa. Jena on valloittanut paitsi meidän omistajien myös meidän lähipiirin sydämet ja hauskuuttaa arkeamme perheemme ensimmäisenä koirana toivottavasti vielä monen monta vuotta!

-Sonja Hiekkalahti

[KoiraNet]

Tämä parivuotias kodinvaihtaja asettui luokseni elokuussa 2017. Venla oli osuva nimi; torppani nimi kun on Impivaara, mutta neidin humoristisen kokonaiskuvan myötä Venla taipui hyvin pian Veksiksi. Venla, Veksi, Naukkis Kumpulainen on pitänyt huolen, ettei ole mennyt päivääkään, ettei minua olisi hauskuutettu ja ilahdutettu jollain hoopolla ääntelyllä, ilmeikkyydellä, toikkaroinnilla tai tempuilla. Veksi on ensimmäinen koirani ja Terhiltä olen saanut korvaamattoman määrän tukea ja neuvoja yhteiseloon Veksin kanssa.

Työskentelen kotoa käsin, joten minulla on tarjota runsaasti aikaa ja läsnäoloa. Veksi ei paljoa piittaa muiden koirien seurasta, -paria ihastusta lukuunottamatta vetäytyy mieluummin omiin touhuihin. Samoin ihmisten kanssa; tervetuliais-seremonian jälkeen ottaa oman tilansa. Läheisyyttä ja rapsuttelua vastaanottaa hyvin valikoidusti, -toki jos mieluista makupalaa on lähistöllä, huomionsa on taattu. Yleensä itsekseen hakeutuu vaivihkaa nojailemaan ja käpertyy kerälle viereen, mutta ei ole alati kinumassa huomiota. Miespuolisten on haasteellista selvitä kohtaamisesta ilman lukuisia märkiä pusuja.

Veksi on hyvin kiltti, mitään tuhoja ei ole kotona tapahtunut, ei ruokavarkauksia tai muita tihutöitä. Kynnet saa leikata ja korvat tutkia suht rauhassa, kunhan namusia on sopivin väliajoin kirsun ulottuvilla. Erittäin innokas ja ja nopeasti oppivainen; hauskoilla ja hyödyllisilläkin tempuilla huvitellaan keskenämme ja tuttavien iloksi. Bussissa ja junassa matkustelu sujuu hyvin, kunhan saa istua penkillä ikkunapaikalla ja pitkästymisen estämiseksi on syytä olla jotain jäystettävää tarjolla. Auton kyydissä Veksi viihtyy hienosti täysin ongelmitta, ainoastaan saattaa satunnaisesti kommentoida, jos ikkunasta näkyy jotain mielenkiintoista.

Periksiantamattomuus ja energisyys menee liian pitkälle vesistöjen äärellä, Onnidogin VEPE-harjoituksessa tämä kaksikko ohjattiin ensin kauas rantaviivasta ja hetkeä myöhemmin suosiolla autoon rauhoittumaan. Viikonloppu Saimaan rannalla mökkeillen; Veksi mökkeili lähinnä ujeltaen verhot kiinni aitassa ja pystyi ottamaan rauhallisemmin vasta illan pimennyttyä. Mikään määrä uintia ja kahlausta ei tunnu riittävän. Vieroitusoireet alkavat välittömästi, eivätkä taltu edes parhailla herkuilla tai muulla sirkustelulla. Lisäksi kaikki heittelyhommat (kepit, pallot, kävyt) saavat tämän kikkuran ylikierroksille, olemuksensa on kuin huumattu kiljuva tärisevä ohjus. Nämä harrastukset laitettu toistaiseksi sovinnolla naftaliiniin. Alkukankeuden jälkeen olen saanut itsevarmuutta ja luottamusta Veksin kanssa lenkkeilyyn, olemme harjoitelleet taitoja, joiden avulla yhteinen ulkoilu olisi mahdollisimman mukavaa molemmille. Vapaana kirmailu on mieluista; luoksetulossa koin tähtihetkiä, kun ohitsemme pomppiva rusakkokaan ei saanut Veksiä pauloihinsa, vaan kuuliaisesti tuli käskystä vierelleni.

Suunnitellusta steriloinnista Veksi toipui nopeasti, mutta liekö uusi miehinen nimensä enne, sillä käytös muuttui tömerämmäksi tiheään merkkailijaksi, joka vielä aloittanut suureleisesti nelivedolla kuopsuttamisen.

Olemme tuttu lenkkikaksikko Salpausselän metsissä, peruskoirakoulussa harjoiteltu kärsivällisyyttä ja kohtaamisia, tehty nose workkia ja kokeiltu koiratanssia. Avoimin mielin kaikille uusille aktiviteeteille, jatkossa on tarkoitus perehtyä paremmin sienestyksen saloihin ja olisi hienoa saada rakennettua hieman pidättyväisempää suhdetta vesistöihin.

Yhteiselo on mennyt perusasioita opetellessa ja molemminpuolista luottamusta rakentaessa, leppoisaa rauhallista arkea elellen.

– Lilli Holmberg

[KoiraNet]

Liina, Lirpukka, Kääpiö, Tättähäärä, Silakka, Ötökkä, Rakkauspakkaus, Spirulina… Tätä voisi jatkaa loputtomiin, sillä ”rakkaalla lapsella on monta nimeä”. Ehkä kuvaavin nimitys on kasvattajan joskus toteama MonitoimiLiina!

”Voi kunpa sieltä tulisi edes yksi valko-oranssi narttupentu…” on lausahdus, joka pääsi suustani, kun istuttiin Terhin kanssa pentulaatikon äärellä odottamassa Caran supistusten alkavan. Sain kunnian olla mukana Beekkosten elämässä syntymästä lähtien. Synnytyksen edetessä ilmestyi näkyviin voimakkaan oranssin pääkuvion omaava pentu, jolloin huokaisimme Terhin kanssa yhteen ääneen ”Voi, kun se on kaunis!”. Tämä kaunokainen osoittautui nartuksi ja rynnisti saman tien kovalla tohinalla nisälle. Pentu ristittiin työnimeltään Kersantti Karoliinaksi voimakkaan tahtonsa vuoksi, ja nimi lyheni Liinaksi. Cara synnytti toisenkin valko-oranssin, hymyilevän ja aurinkoisen narttupennun Betten. 

Pentujen syntyessä ja aikana ennen sitä ei ollut varsinaisesti kiveen kirjoitettu, että ottaisin pennun, vaikka olinkin haaveillut saavani joskus Caran jälkeläisen. Vietin Beekkosten kanssa paljon aikaa. Sen myötä alkoi vahvistua ajatus, että ottaisin kyseisestä pentueesta itselleni pennun. Yritin tarkkailla pentuja mahdollisimman objektiivisesti, mutta Liinan kanssa alkoi kehittymään vahva side ja ymmärrys toisiamme kohtaan. Sanotaan, ettei koiraa ja lasta saa verrata keskenään, mutta tässä tilanteessa oli pakko todeta, että Liinassa oli samanlaisia piirteitä kuin minussa pienenä. Tämän vuoksi tiesin, miten kyseisen pienen pennun sai rauhoittumaan huutokohtauksestaan. Totesimme Terhin kanssa lopulta, että ei auta, Liinasta tulee minun pentu, sillä kukaan muu ei ymmärtäisi sitä samalla tavalla.

Liina on ollut perusterve satunnaisia korvatulehduksia (lähinnä pentuna/nuorena kärsi korvavaivoista), yhtä silmätulehdusta ja yhtä vatsatautia lukuun ottamatta. Yksi etuhammas Liinalta jouduttiin poistamaan virallisten luustokuvausten yhteydessä, sillä Liina juoksi metsässä kaatunutta puunrunkoa päin ja hammas meni kuolioon. Liina ei välittäisi hoitotoimenpiteistä, mutta hienosti se kaiken sietää, kun asiat on sille määrätietoisesti ja johdonmukaisesti opetettu. Se ei turhia stressaile lääkärikäynneilläkään, vaikka siitä selvästi huomaa, että olisi mieluummin jossain muualla.

Liinasta löytyy temperamenttia, uteliaisuutta, innokkuutta ja sitkeyttä sekä vauhtia, mutta osaa myös rauhoittua ja ajoittain hakeutuu kainaloon rapsutettavaksi. Liina on myös itsenäinen, vähemmän miellyttämisen haluinen kuin emänsä Cara, ja omaa uskomattoman työmoottorin. Liina on reaktiivinen, se reagoi täysillä ärsykkeisiin, mutta palautuu äärettömän nopeasti ja hyvin. Koviin ääniin Liina reagoi, mutta ei osoita pelkoa. Liina suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti ja ottaa vieraat vastaan innokkaasti haukkuen. Vieraat koirat Liina haukkuu ja tuttujen koirien kanssa tavatessa Liinalla on tarve näyttää kaapin paikka, jonka jälkeen voikin sitten juosta ja leikkiä. Kohti juoksevat koirat ovat punainen vaate Liinalle. En tiedä johtuuko nämä koirareaktiot siitä, että Liina on kerran tullut rei’itetyksi toisen koiran toimesta ja pari kertaa juossut iso koira naamalle.

Liinan kanssa on ihana matkustaa autolla, se rauhoittuu nukkumaan autossa olevaan häkkiin eikä välitä, vaikka joutuisi autossa odottelemaan. Liina on taitava nenän käyttäjä, se on pienestä pitäen hakenut heitettyjä keppejä ja käpyjä syvästä hangesta ja jäljestänyt kulkemiamme polkuja pitkin takaisin kotiinpäin. Pääsimme mukaan pelastuskoiraryhmään Liinan ollessa noin kuuden kuukauden ikäinen. Treenasimme Peko-hommia reilun kahden vuoden ajan, mutta opiskelijana alkoi tuntua, ettei oma energia riitä monen tunnin treeneihin iltaisin opiskelun ohella. Liina on/olisi hyvä todennäköisesti kaikissa harrastuksissa, mitä sen kanssa alkaisi tekemään, sillä se oppii nopeasti ja toimintaa on helppo muokata.

Eräänä päivänä metsälenkiltä palatessamme Liina kaivoi metsänreunasta maahikkaan. Olimme jonkin verran tehneet hajutunnistustreeniä sisällä ja ulkona, mutta se oli hyvin säännöllisen epäsäännöllistä. Aloin tätä toimintaa vahvistamaan ja syksyllä pääsimme käymään paikassa, jossa tryffeleitä tiedettiin olevan. Pienellä kannustamisella Liina alkoi kaivamaan koskemattomia luonnontryffeleitä. Siitä lähtien syksyn vapaa-ajat ovat kuluneet pihoilla ja pusikoissa kontaten. Liinalla on koko ajan nenä aktiivisena, se etsii ilman käskyä, mikä on siinä mielessä huippua, että löydämme jatkuvasti uusia paikkoja, joissa tryffeleitä kasvaa. Liinan työskentelyssä on myös huippua se, että Liina ei syö (tai hyvinhyvin harvoin syö) tryffeleitä, vaan kaivaa tryffelin esiin ja näyttää kuonollaan missä se on, jos en heti tryffeliä huomaa. Liina tuntuu palkkautuvan pelkästä tryffelin kaivamisestakin, sillä usein en ehdi tryffelin talteen laittamisen jälkeen palkata Liinaa, kun se on jo kaivuuhommissa. 

Liina palkkautuu sekä ruualla että leikillä ja sosiaalisella palkalla, mutta ruoka on kuitenkin ylitse muiden. Ruuan odottaminen onkin Liinan mielestä sietämätöntä, maailman kamalin asia. Pallo (tai keppi tai käpy) taas on maailman paras asia heti ruuan jälkeen. Vesi on myös kärkikolmikossa Liinan lempiasioissa. Veteen olisi päästävä silloin, kun sitä näkee tai haistaa. Rannalla sitten innokkaana odotetaan, että pääsisi jotain vedestä noutamaan. Tässä asiassa sitä intoa tosin on huomattavasti enemmän kuin taitoa, sillä uintitekniikassa olisi vielä petrattavaa, vaikka paljon on kehittynytkin iän ja harjoittelun myötä. Liina edelleen nauttii, kun sille metsässä heittää lelun/kepin niin, että Liina joutuu tekemään nenällä töitä sen löytääkseen. Voi sitä hännän vipatusta, kun se tekee töitä! Haaveena olisikin päästä käymään Liinan kanssa Italiassa oikeissa tryffelikokeissa. Nähtäväksi jää toteutuuko haave…

Liina on maailman paras MonitoimiLiina, elämäni Koira <3

-Suvi Hiltunen

 

[KoiraNet]

Koda, Gouda, Koda-Anselmi, Kodali, Hattarahanuri, Doge

Koda on kiltti ja tottelevainen koira, joka ottaa paljon kontaktia ihmisiin sekä reagoi herkästi kanssa ihmisten kehonkieleen ja tunnetiloihin. Se tulee aina lelu, sukka tai kenkä suussa häntä heiluen vastaan työ- ja koulupäivien jälkeen. Kodaa on helppo pitää vapaana lenkillä, vaikka se yleensä onkin omissa hajumaailmoissaan. Koda pitää vapaana ollessaan kuitenkin kuuloetäisyyden, vaikka näköetäisyys ei aina pysykään. Sillä on suuri sydän ja se onkin kaikkien kaveri niin ihmisten kuin eläintenkin. Koda ei koskaan haasta riitaa vastaantulevien koirien kanssa, vaan ohittaa ne kiltisti kiinnittämättä niihin sen suurempaa huomiota, vaikka vastaantuleva koira räyhäisikin.

Koska Koda on rento, kaupunkilaistunut maalaiskoira, se on helppo ja hyvä matkustuskaveri. Koda ei turhia hötkyile tai stressaa, se nukkuu kiltisti teltassa ja reissaa luontevasti bussilla, autolla ja junalla. Opiskelin maatalousalaa, kun Koda tuli minulle. Se asui pentuaikanaan opiskelija-asuntolassa, jossa se oppi sosiaaliseksi ja rohkeaksi koiraksi. Se on reissannut paljon elämänsä aikana, koska opiskelut veivät meidät harjoittelujen aikaan aina eri maatiloille ja eri paikkakunnille. Ollaan asuttu Kodan kanssa niin kaupungissa kuin maallakin piiantuvissa ja aitoissa. Koda on aina sopeutunut ongelmitta uusiin ympäristöihin ja matkustelu on kasvattanut luottamusta sekä vahvistanut meidän suhdetta. Autollekin kipitetään aina häntä heiluen ja häkkiin hypätään iloisesti, kun auton moottori hurahtaa päälle niin kevythäkistä takapenkiltä kuuluu kuorsaus. 

Koda on pennusta asti ollut itsenäinen, minä-itse -henkinen koira, eikä se tykkää viettää aikaa sylissä, vaikka pitääkin rapsutuksista. Kotona se hengailee aika paljon itsekseen, tuhtaa niitä näitä ja hakeutuu joskus luokse rapsuteltavaksi tai haastaa leikkiin. Nukkumaan mennessä se kuitenkin tulee hetkeksi viereen köllimään kunnes siirtyy sängyn alle viileämpään nukkumaan. Itsenäisestä ulkokuoresta huolimatta, Koda on loppujen lopuksi aika mammanpoika, joka jännissä ja uusissa tilanteissa tukeutuu emäntäänsä. 

Koda on herkkusuu, joka mummolassa leiriytyy keittiöön ja reagoi nanosekunneissa jääkaapin oven avaukseen. Koda rakastaa lunta ja vettä, sekä lenkkeilyä. Ei ole vesisadetta tai lumipyryä, jolla Koda ei olisi valmis lenkille. Ensilumen aikaan Koda ulkoilee ihan korvattomana, koska on niin innoissaan lumesta ja hajuista. Koda pitää paljon ääntä, ei niinkään haukkuen, mutta erilaisilla mölinöillä, ulinoilla ja örinöillä. Kodan kanssa on kokeiltu kaikenlaisia harrastuksia ja se on lähtenyt innoissaan mukaan niin nosework-tunnille kuin rally-tokoilemaan tai pelastuskoira kursseilemaan. Tällä hetkellä Koda on kuitenkin kotikoira, koska emännän aika menee pääosin opiskellessa ja töissä. Koda on kuitenkin omaksunut kotikoirankin roolin hyvin ja nauttii elämästä välillä jekkuillen, esimerkiksi vessan roskiksen levittäminen on Kodan bravuuri. 

Koda on perusterve koira. Se alkoi parin vuoden iässä reagoimaan paukkuihin ja ukkoseen. Koda kuitenkin palautuu yksittäisistä pamauksista nopeasti. Koska Koda reagoi herkästi ihmisen tunnetiloihin ja reaktioihin, pentuna rauhoittumista, esim. bussimatkoilla, harjoiteltiin rauhoittavilla signaaleilla, joten silmien räpytely ja haukottelu rauhoittaa Kodaa.

Kodaa parempaa ja sopivampaa ensimmäistä koiraa en olisi voinut toivoa. Koda on kiltti ja kultainen rakkauspakkaus, korvien putsaamiset, kynsien leikkaamiset sekä kotona trimmaaminen sujuu ongelmitta. Koda on tuonut paljon iloa ja naurua mun elämään sen hassuilla tempauksilla. On se kyllä ihan unelma kikkura <3

-Anna-Karoliina Mäkinen

 

[KoiraNet]

Viljo on joskus Koira, Poika, Vii, Vilijonkka ja viimeisin lempinimi on kasvattaja Terhin ohimennen antama nimi ”Urpo”. Senkin nimen Viljo ansaitsee. Jossain on tullut vastaan ilmaisu laulava lagotto, Viljo kuuluu tähän kuoroon.

Viljo on meidän ensimmäinen koira ja se hurmasi perheemme kerta heitolla.  Se on mallia ”luomu”, jälleen Terhin toteamus, joka voi tarkoittaa hyväntahtoisempaa ilmaisua kuin ”kuritta kasvanut”.  Kuinkas ensikertalainen koiran omistaja  niin suloista otusta pystyisi kieltämään. Siksipä myöhemmin on sitten opeteltu paljon asioita, jotka mahdollisen seuraavan koiran kanssa tehtäisiin toisin.

Reilun kahden vuoden aikana koettiin monenlaista. Pentukoulussa käytiin. Viljo pääsi pentunäyttelyssä taitavan Jenni Heikkisen esittämänä kehään. Sitten oli hihnakäyttäytymisen alkeiskurssia ja lagotolle hyvin sopiva Helsingin seudun lagottojen järjestämä Marisa Köngäksen  vetämä jälkikurssi.  Siellä Viljo hoksasi heti jälkityöskentelyn, sillä sitähän se oli tietenkin tehnyt luontaisesti ihan jokaisella lenkillämme. Sen jälkeen jälkityöskentelyä on tehty itse harjoitellen välillä enemmän ja välillä vähemmän. Se into, jolla Viljo lähtee hajun mukaan menemään, on huikeaa nähtävää. Oikeaoppisuus on tästäkin jälleen kaukana, sillä Viljo menee sata lasissa ja käyttää myös ilmajälkeä, eikä kulje nenä maassa. Haave etsintäkoirakoulutukseen hakeutumisesta vahvistui  Viljon kiinnitettyä huomioni lumihankeen sammuneeseen mieheen.  Olin jo ilmoittautunut etsintäkoiraksi koulutettavien alkeiskurssille, mutta sinne menon esti Viljon rakkaus ihmisen jalkojen hajuun. Se vimma sillä on ollut jo kasvatuskodista lähtien. Sukat on lähes parasta, mitä Viljo tietää. Sukkia voi kantaa ja niitä voi repiä.  Mutta ns. varvasvälikumin löytäminen ja syöminen oli kohtalokasta. Viljolle tuli suolitukos ja se leikattiin kahdesti n.  1v3kk iässä, mutta onneksi Viljo taisteli ja parani ja pärjää hyvin tavallista lyhyemmällä ohutsuolella.

Viljo on hyvin aktiivinen koira. Malttia, impulssin kontrolloimista ja rauhoittumista on harjoiteltu kotona ja ja treeneissä.  Rally-toko on tarjonnut meille sopivan treenimuodon ja paikan, missä harjoitella paitsi erillisiä tehtäviä myös siedättyä muihin koiriin. Edelleenkin sen liekit leimahtavat, kun näköpiiriin tulee KOIRA.  Onneksi siinäkin on edistytty, mutta kärsivällisyyttä kysytään emännältä ennen kuin Viljo suhtautuu välinpitämättömästi näköpiirissään olevaan toiseen samanmoiseen. Tylsää Viljon kanssa ei ole.  Kokeilimme noin 1v 6kk iässä MH-luonnekuvausta, mutta keskeytin testin, koska poika rallatteli menemään, eikä tullut kutsusta luokse mennen jopa vesilätäkköön makaamaan.

Näyttelyissäkin on käyty ja tavoite MVA ei ole kuin yhden sertin päässä. Näyttelytkin ovat olleet yksi tapa harjoitella malttia, sopivaa käyttäytymistä,  ohjeiden noudattamista  ja yhteistyön hiomista meille molemmille. Viljo on tietenkin oman perheensä mielestä kaikkein komein.

Kaikki edellä mainitut ilot, surut,  haasteet, näyttelyjännitykset,  saavutukset ja lukemattomat kysymykset  on onneksi voinut aina esittää Terhille.

– Auli Sirén

[KoiraNet]

Iines, Ii, Iikkinen, Pikkukoira, Mini tai Moppitukka.

Iines on nöyrä, neitimäinen, rohkea, sitkeä, äärimmäisen kiltti, osallistuva, sopeutuva, positiivinen, kekseliäs, avoin sekä kaikkia ja kaikkea rakastava lagottotyttö. Tämä nuori neiti jaksaa yrittää loputtomiin, niin hyvässä kuin pahassakin – harrastaessa Iines ei menetä itseluottamustaan, vaan jaksaa yli-innokkaaseen tyyliinsä, häntä heiluen, yrittää aina uudestaan ja uudestaan. Arkielämässä Iineksen sinnikkyys aiheuttaa omistajalle välillä harmaita hiuksia, kun kerran kiellettyä asiaa pitää kokeilla sen seitsemäntoista kertaa mitä erikoisimmilla tyyleillä, ennen kuin neiti asian uskoo.

Iines on ahne, nopeasti reagoiva ja saalisviettinen. Harrastaminen on ihanaa, kun koirasta ei tarvitse kaivaa motivaatiota eikä vauhtia, ja se palkkautuu helposti. Vastapainoksi kaikelle tekemiselle olemme harjoitelleet rauhoittumista ja malttia pienestä pitäen, ja hyvän hihnakäytöksen ohella se on meidän arkielämän yksi tärkeimmistä taidoista. Iineksen kanssa on ehditty treenata tokoa, agilitya, noseworkia, jäljen alkeita ja doboa. Iille tärkeintä on osallistuminen – aktiviteetin laadulla ei niinkään ole väliä.

Väsyneenä Iines reagoi helposti haukkumalla asioihin, mitkä normaalissa vireessä eivät aiheuttaisi mitään reaktiota. Riistaviettiä Iineksessä on jonkin verran ja jos kierrokset nousevat liikaa, ottaa se metsässä ilmavainuja. Automatkustajana Ii on hieman levoton, mutta junassa se vetää tyytyväisenä sikeitä vaikka 5 tuntia.

Iineksen elämänasenne on aina ollut ”ensin tehdään ja sitten mietitään, jos ehditään”. Leikkimielisesti meidän elämän voisikin tiivistää lausahdukseen ”vauhtia ja vallattomia tilanteita jo vuodesta 2015”.

-Mervi Tavia